Uskonpuhdistuksen aloittaja, Martin Luther.

Vuonna 1483 Keski-Saksassa syntynyt Martin Luther oli jo lapsena kovan kurin alaisena ja oppi jo varhain latinan kielen. Neljän vuoden akateemisten opintojensa jälkeen Luther valmistui maisteriksi.
Vuonna 1505 Luther joutui pelkäämäänsä ukkosmyrskyyn Stotternheimissa ja rukoili Pyhää Annaa pelastuakseen. Ja koska Luther pelastui, hän täytti lupauksensa ja ryhtyi munkiksi. Luther pyrki noudattamaan munkkilupaustaan niin tarkasti kuin vain mahdollista saavuttamatta kaipaamaansa sisäistä rauhaa.

Myöhemmin Luther kuitenkin oivalsi, että ihmisen asema Jumalan edessä ei perustu ihmisen tekoihin vaan Jumalan armoon, juuri tätä oivallusta kutsutaan uskonpuhdistuksen sisältöperiaatteeksi. Muotoperiaatteeksi kutsutaan oppia, jonka mukaan kaikkea oppia tuli arvioida Raamatun valossa.

Luther muistetaan ehkä parhaiten teeseistä jotka hän naulasi Wittenbergin kirkon oveen vuonna 1517. Teeseissään hän oli voimakkaasti rippikäytäntöä vastaan ja kiisti paavin vallan ulottumisen kiirastuleen. Luther oli myös anekauppaa vastaan. Teesit levisivät nopeasti ympäri maailmaa jonka seurauksena paavi julisti Lutherin kirkonkiroukseen.

Luther ei pyrkinyt irtautumaan katolisesta kirkosta, vaan uudistamaan sitä. Hänen opetuksensa kuitenkin käynnistivät uskonpuhdistuksen katolisessa kirkossa ja johtivat protestanttisen luterilaisen kirkkokunnan syntymiseen.